Kuivaruokinta

Yleistä ruokinnasta

Freteille on markkinoilla paljon erilaisia kuivaruokia. Kuitenkaan ruokapussin kyljessä oleva fretin kuva ei tarkoita, että kuivaruoka olisi laadukasta fretin ruokaa. Päinvastoin, usein jopa laadukas kissanpennun ruoka on fretin ruokaa parempaa ravintoarvoiltaan. Monet freteille suunnatut kuivaruoat sisältävät proteiinin lähteinä sekä halpoina täyteaineina liikaa kasvikunnan tuotteita ja viljoja, joita fretti ei pysty kunnolla hyödyntämään.

Pääsääntöisesti frettiä ei tulisi ruokkia kissan kuivamuonalla, koska fretin ruoansulatus ja elimistö eroaa paljon kissan vastaavista. Kuitenkin poikkeuksena laadukkaat viljattomat kissanpennulle tarkoitetut korkea proteiiniset ruuat, jotka nykyisin ovat jopa parempia vaihtoehtoja, kuin freteille suunnatut. Kuitenkin ainesosaluettelon suhteen tulee silti olla tarkkana.

Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä ainesosaluettelossa on ensimmäisten valmistusaineiden joukossa. Suomen lainsäädäntö sanoo, että ainesosat luetellaan siinä järjestyksessä, joita on käytetty eniten. Mitä vähemmän kasviperäisiä aineita ensimmäisten aineiden joukossa on, sitä parempi. Varsinkin kasviproteiineja, esimerkiksi hernettä, tulisi mieluusti välttää.

Freteille sopivia kuivaruokia ovat sellaiset, joissa on vähintään 35% eläinperäistä valkuaista, vähintään 18% rasvaa (mieluummin 20% tai yli) ja mahdollisimman vähän kasvikunnan tuotteita mainittuna ainesosaluettelossa.

Viljojen ohella kannattaa varoa herneiden sijoittumista korkealle ainesosaluettelossa. Usein kun tuotteen mainitaan olevan viljaton, on viljat korvattu herneellä. Pelkkään ”Viljaton” tai ”Grain free” ei ole siis takuu sopivasta ravinnosta. Herneissä lektiiniproteiinia, joka on kasvien luontainen puolustuskeino. Linnut pystyvät näitä sulattamaan, mutta lihansyöjät eivät.  Lektiini kiinnittyy reseptoreihin, jotka säätelevät hiilihydraatteiden muodotumista glukoosiksi. Ajanmyötä reseptorit voivat häiriintyä joka voi johtaa insulinoomaan ja muihin sairauksiin. Lektiinin kiinnittyminen saattaa estää myös ravintoaineiden imeytymistä.

 

Kuivaruokamerkkien vertailu

Kuivaruoka merkkiProteiiniRasvaKuitu1.-3. Raaka-aineet
Orijien42203kana, kalkkuna, kananmuna
Thrieve52221.5tuore kana, kuivattu kana, kananrasva
Porta 21 Feline Sensible47212.5siipikarjanlihajauho, kananliha, kananrasva
Purizon44201.8tuore kananliha, kuivattu kananliha, peruna
Applaws Kitten48213kuivattu kana, kananjauheliha, peruna
V-L Complete36193siipikarja (kana, kalkkuna, ankka), peruna, eläinrasva
Totally Ferret Active36221.5siipikarjanlihajauho, riisi, siipikarjanrasva
Hill's Kitten38251.5kana- ja kalkkunalihajauho, maissi, eläinrasvat
James Wellbeloved Ferret36192.5kalkkuna, vehnä, kalkkunan rasva
Oscar Kana-ateria52212.5kananliha ja kananlihajauho, kananmuna, kananmaksa

Taulukon tiedot päivitetty 9.3.2020.

Ainesosaluettelo

Olemme listanneet alle muutamia kuivaruokia, osa suoraan freteille tarkoitettuja, osa kissanpennuille. Näistä näkee yleis silmäyksellä mitä kaikkea ravinto sisältää. Punaisella merkitty ainesosat, joita tulisi välttää.

Totally Ferret Active

Siipikarjan lihajauho, riisi, siipikarjan rasva, kananmuna (kuivattu), vehnäjauho, maissi, kalajauho, riisileseet, hydrolysoitu liha, kuivattu oluthiiva, maksajauhe, ohra (kuorittu), pellavansiemen, sokerijuurikasmassa, kalaöljy, kalsiumkarbonaatti, kaliumkloridi.

Lisäaineet: A-vitamiini (20000 I.E./kg), D3-vitamiini (1800 I.E./kg), E-vitamiini (300 mg/kg), kupari (kupari(II)sulfaatti (10 mg/kg), kupari (aminohappokuparikelaatti) (4 mg/kg), tauriini (3000 mg/kg).

 

Purizon Adult Chicken & Fish

Luuton kananliha 30 %, kuivattu kananliha 28 %, peruna 18 %, kananrasva 5 %, kuivattu kananmuna 2 %, tuore, ruodoton silakka 1,5 %, kuivattu silakka 1,5 %, kalaöljy (100 % silakkaöljyä), eläinproteiiniuute, hernekuitu, kuivattu porkkana, kuivattu sinimailanen 1,6 %, inuliini, frukto-oligosakakridit, mannaanioligosakkaridit, kuivattu granaattiomena 0,5 %, kuivattu omena, kuivattu pinaatti, psyllium 0,3 %, kuivattu mustaviinimarja, kuivattu oluthiiva, kurkumanjuuri 0,2 %, glukosamiini 0,12 %, kondroitiinisulfaatti 0,09 %.

 

Porta 21 Feline Finest Sensible, viljaton

Jauhettu kananliha (64%), kananliha (9,15%), kananrasva, kuivattu peruna, kuivattu oluthiiva, sokerijuurikas (sokeri uutettu), selluloosa, MOS (mannaanioligosakkaridit), FOS (frukto-oligosakkaridit), kuivattu puolukka, vihreän teen uute.

 

Oscar Kana-ateria kissoille

Tuore suomalainen kananliha ja kananlihajauho (52%), kananmuna, kananmaksa, kasviskuitu (2.5%), karpalo, merilevä, tauriini, vitamiinit, hivenaineet, luonnolliset antioksidantit: rosmariiniuute ja E-vitamiini.

Muuta: Viljaton kotimainen kuivaruoka. Sisältää runsaasti lihaa ja proteiinia: lihapitoisuus 90 %, proteiinia 51 %.

 

James Wellbeloved Ferret Complete

Kalkkunanliha(48%), vehnä(26%), kalkkunanrasva, valkoinen merikalajauho (7%), kalkkunakastike (5%), perunaproteiini, juurikasleike, pellavansiemenet (2%), natriumkloridi, kalsiumkarbonaatti, kaliumkloridi, hiivauute (MOS) (0.009%), Yucca-uute (0.019%).

Lisäaineet: A-vitamiini (30000 ky/kg), D3-vitamiini (2250 ky/kg), aminohappo, tauriini (500 mg/kg), rauta (70 mg/kg), jodi (1 mg/kg), kupari (5 mg/kg), mangaani (15 mg/kg), sinkki (100 mg/kg), seleeni (0,15 mg/kg).

Muuta:  Sisältää paljon vehnää (26%).

 

Versele-Laga Ferret Complete

 Siipikarja (kana 42%, kalkkuna 6%, ankka 2%), peruna, eläinrasva, herneet, juurikasmassa, lohi (1%), lohiöljy (1%), oluthiiva, Montmorillonite-savi, kuivattu kananmuna, frukto-oligosakkaridit (0,3%), kehäkukka, rypäleensiemenet, Yucca, rosmariini, vihreä tee.

Muuta: Peruna ja herneet ovat korkealla ainesosaluettelossa. Korkea hernepitoisuus voi vauhdittaa insuliinin tuotantoa ja aiheuttaa pitkällä juoksulla terveysongelmia. Lihapitoisuus hyvä, mutta tauriini puuttuu.

 

Versele-Laga Crispy Pellets Ferrets

Liha ja lihan sivutuotteet (15% kanaa), viljat, kasviperäiset sivutuotteet, öljyt ja rasvat, kala ja kalatuotteet (4% lohta), hiiva, kivennäisaineet, frukto-oligosakkaridit, Yucca.

Muuta: Missään ei kerrota, missä suhteessa tuotteesta löytyy eläinperäistä rasvaa ja proteiineja, mutta ainesosaluettelon perusteella kasvisperäiset ovat hallitsevassa asemassa.

 

Applaws Kitten

Kuivattu kana (62%), kananjauheliha (17%) peruna, oluthiiva, juurikasleike, kanaliemi (1%), lohiöljy, vitamiinit ja kivennäisaineet, kuivattu kananmuna, kasvikuituselluloosa (0,03%), ruokasuola, kalsiumkarbonaatti, merilevä, karpalo, DL-metioniini, kaliumkloridi, Yucca-uute, sitrusuute, rosmariiniuute.

Muuta: Valmistaja kertoo, että ruoka sisältää 80 % lihatuotteita ja 20 % kasviksia ja kasvisperäisiä uutteita.

 

Hill’s Feline Kitten Chicken

Siipikarjanlihajauhe, jauhettu maissi, eläinperäiset rasvat, kalaöljy, proteiinihydrolysaatti, kuivatut juurikasleikkeet, kaliumkloridi, pellavansiemenet, natriumkloridi, L-lysiinihydrokloridi, L-tryptofaani, magnesiumoksidi.

 

Royal Canin Kitten 36

Siipikarjaproteiini (kuivattu), riisi, kasviproteiiniuute*, eläinrasva, maissirehujauho, eläinproteiiniuute, vehnärehujauho, maissigluteenirehu, hiivat ja niiden osat, kuivattu juurikasleike, kasvikuidut, kalaöljy, soijaöljy, kivennäisaineet, frukto-oligosakkaridit (0,38%), psyllium (siemenet ja kuoret), hiivahydrolysaatti (sisältää mannaanioligosakkarideja), hiivauute (sisältää beetaglukaaneja), samettikukkajauho (sisältää luteiinia).

Lisäaineet: A-vitamiini (21500 ky/kg), D3-vitamiini (800 ky/kg), E-vitamiini (600 mg/kg), E1 [rauta] (32,3 mg/kg), E2 [jodi] (3,2 mg/kg), E4 [kupari] (9,9 mg/kg), E5 [mangaani] (42 mg/kg), E6 [sinkki] (116,5 mg/kg), E8 [seleeni] (0,05 mg/kg).

Muuta: Proteiini 36%, rasva 18%, kuitu 2.4%. Vaikka ravintoainekoostumus kuulostaa hyvältä, sisältää tuote paljon riisiä, kasviproteiinia ja maissia, mitkä eivät sovellu fretille ja voivat aiheuttaa pitkällä juoksulla terveysongelmia. Myös rasvaa on aika vähäisesti.

 

Thrieve Chicken

Kuivattu kana (64,5 %), tuore kana 16,5 %, kananrasva (6,1 %), bataatti, peruna, kanankastike (3 %), vitamiineja ja mineraaleja, lohiöljy.

Muuta: Valmistaja kertoo tuotteen olevan valmistettu 90 %:sti kanasta, mikä on poikkeuksellisen suuri osuus lihaa kissan kuivaruoissa. Tuotteessa on vähän hiilihydraatteja (6,5 %), mikä on hyvä, lähteet bataatista ja perunasta. Rasvaa 4,6 % Omega- 3 ja -6 rasvahappoja.