Raakaruokinta


Miksi ruokkia frettiä raakaruoalla?

Jos miettii fretin luonnossa elävää serkkua, hilleriä, sen ravinto koostuu pienjyrsijöistä, linnuista, kaneista, matelijoista, hyönteisistä, linnunmunista yms. Kaupalliset fretin kuivaruoat ovat auttamatta hyvin pitkälle prosessoituja, vaikka niiden ravintosisältö olisikin hyvä. Kun miettii kuivaraksun valmistamista, sitä kuumennetaan, jäähdytetään, lisätään eri ravintoaineita ja ihan kuin ihmisilläkin, ne saattavat sisältää arominvahventeita maun parantamiseksi. Nappulat sisältävät myös usein viljaa, perunaa tai muita sidosaineita, jonka avulla nappula saadaan leivottua haluttuun muotoon.

Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa on myös osoitettu, että kuivamuonalla ruokitut fretit ovat paljon alttiimpia insulinoomalle. Vaikka markkinoilla onkin hyvänlaatuisia fretin kuivamuonia, on luonnollisempaa ja fretin terveydelle parempi ruokkia frettiä sellaisella ruoalla, jota sen voisi kuvitella syövän luonnossa. Raakaruokinta myös pitää fretin ikenet ja hampaat kunnossa, hammaskiveä ei muodostu fretin syödessä lihaisia luita ja tämä taas edesauttaa ikenien terveyttä. Fretille voi myös sairaudesta johtuen joutua syöttämään yksilöityä ravintoa ja tämä on paljon helpompi toteuttaa raakaruokinnalla. Tiedät mitä frettisi lautasella tarjoillaan ja voit säätää eri aineiden määrää ruokinnassa.

Ensimmäinen asia minkä raakaruokinnassa huomaa, on ulostemäärän pieneneminen ja hajun väheneminen. Fretti pystyy hyödyntämään raakaruoasta paljon enemmän kuin nappulasta, joten ulostettakaan ei muodostu niin paljon. Muita muutoksia ovat karvan laatu, turkki on pehmeää ja alkaa kiiltää. Tassujen anturat pehmenevät myös ja iho voi hyvin.

Raakaruokinnalla on positiivinen vaikutus fretin talvipainon ja lihasmassan keräämiseen verrattuna nappularuokaan. Munuaisongelmat ovat myös yleisiä kuivanappulaa syövillä freteillä, mutta raakaruokinnalla munuaisongelmat ovat paljon harvinaisempia.

Raakaruokinnan aloitus

Fretin raakaruokinta poikkeaa paljon koirille ja kissoille suunnatuista ohjeista. Älä siis koskaan perusta frettisi raakaruokintaa näiden ohjeiden pohjalle. Fretin elimistö on aivan erilainen kuin esimerkiksi koiran ja kooltaankin fretti on paljon pienempi eläin. Siksi fretin raakaruokinnassa kannattaa olla tarkka, jotta pieni eläin saa tarjotusta ruoasta kaiken tarvitsemansa. Siitäkin huolimatta, fretin raakaruokinta ei ole ihan gramman tarkkuudella laskemista. Fretille on olemassa ihan omat ruokintasuositukset, joita kannattaa noudattaa.

Fretin raakaruokinta vaatii omistajaltaan enemmän kuin kuivamuonalla ruokkiminen, mutta alkuun pääsemisen jälkeen ei se ole kovinkaan vaikeaa. Kun on hankittu kunnon perustiedot , päivittäiset ruoka-annokset on helppo koota ja niihin ei mene paljoa aikaa. Pakastintilaa raakaruokinta vaatii kyllä, onneksi monilta paikkakunnilta saa nykyään ostettua suoraan eläinkaupoista ainakin osan raakaruokintaan kuuluvista lihoista.

Katso ohjeita raakaruokintaan ›

Siirtyminen kuivaruokinnasta raakaruokintaan

Jos frettiä on ruokittu pelkästään kuivamuonalla, voi raakaruokintaan siirtyminen herättää fretissä kapinamieltä. Jos ihmisenä miettii asiaa, tilanne olisi vähän sama kuin ihminen olisi syönyt koko elämänsä roskaruokaa ja yhtäkkiä tarjottaisiin vain terveellistä ruokaa. Siirtyminen nappulasta raakaan voi olla omistajalle kova kokemus ja frettiä voi joutua paastottamaan ennen kuin uusi ruoka alkaa maistua.

Ennen kokonaan raakaruokintaan siirtymistä voi nappuloiden sekaan laittaa hieman lihaa. Näin fretti tottuu raakaruoan makuun. Voi myös olla hyvä tarjota fretille raakaruokaa kädestä, jotta eläin ymmärtäisi kyseessä olevan ruokaa. Itse siirtymisen toteuttamiseen on monta vaihtoehtoa. Jotkut pitävät pitkän siirtymävaiheen ja lisäävät nappulan joukkoon laitetun lihan määrää pikkuhiljaa.

Monet raakaruokaan siirtyjät kuitenkin tekevät sen ns. kerta heitolla. Tällöin fretiltä otetaan kuivamuona pois ja pidetään frettiä ilman ruokaa 12 tuntia. Tänä aikana fretille muodostuu jo kova nälkä ja on todennäköisempää, että raakaruoka alkaa maistua paremmin. Ei kannata kuitenkaan säikähtää, jos fretti näyttää olevan syömättä monta päivää. Ovelana eläimenä ne yleensä syövät ainakin pieniä määriä salaa. Nälkä ajaa frettiäkin eteenpäin ja ei terve fretti itseään nälkään tapa.

Siirtymisessä kannattaa olla sitkeä ja vaikka fretin anovien katseiden ja kerjäämisen vastustaminen onkin vaikeaa, sitkeys palkitaan fretin alkaessa syödä uutta ruokaansa. Jos fretilläsi on jotain perussairauksia, kannattaa ruokavalion vaihtamisesta keskustella ensin eläinlääkärin ja kokeneiden raakaruokkijoiden kanssa.

Ravintoaineiden suhteet

Raakaruokinnassa fretin ruokavaliosta 95 % koostuu eläinperäisistä tuotteista ja vain korkeintaan 5 % on kasvisperäistä. Koska fretti on puhtaasti lihansyöjä, ei sen voisi luonnossa kuvitella popsivan marjoja tai muutakaan kasvisperäistä. Tuo 5 % tulee siis siitä, mitä löytyisi saaliseläimen, esimerkiksi kanin, vatsalaukusta. Muutenkin raakaruokinnassa kannattaa ajatella sitä saaliseläintä ja miettiä, missä suhteessa siinä on eri osia. Ulkomailla jotkut ruokkivat nykyään frettejään jo puhtaasti kokonaan saaliseläimillä, Suomessa näiden saatavuus rajoittaa vielä kokonaan saaliseläimistä koostuvaan ruokavalioon siirtymistä. Rasvaa ravinnosta tulisi olla vähintään 25 %, syksyllä ja talvella, kun fretti nostattaa painoaan, voidaan rasvan määrää nostaa jopa 60 % asti. Jauhettu kanan- ja kalkkunanrasva ei ole puhdasta 100 % rasvaa, vaan sisältää myös lihaa. Näiden rasvaprosentti vaihtelee 40-50 % välillä ja mössöruoissa näitä voikin käyttää suhteessa 50/50 %. Sisäelimet sisältävät paljon A-vitamiinia ja tämän vuoksi niiden antamista tulisi rajoittaa 1-2 kertaan viikossa.

Ruuan määrä ja ruokintarytmi

Jokainen fretti on yksilö ja ravinnontarve riippuu niin sukupuolesta, iästä, koosta kuin vuodenajastakin. Pääsääntöisesti aikuinen fretti syö 4-7,5 % painostaan, kasvava pentu 7,5-10 %. Hyvä annoskoko voi olla esimerkiksi yksi broilerin siipi tai kaksi kanankaulaa per fretti yhdellä ruokintakerralla. Aikuisella fretillä voi pitää paastopäivän kerran viikossa tai kahdessa, pentuja ei paastoteta.

Ruokintarytmi on joko kerran tai kaksi päivässä. Pennuilla tulisi ruokaa olla koko ajan saatavilla aina puolen vuoden ikään asti. Syksyllä ja talvella fretit syövät huomattavasti enemmän ja monet antavat tällöin ruokaa kaksi kertaa päivässä. Jokainen löytää varmasti oman parhaan rytminsä raakaruokinnan jatkuttua joitakin viikkoja. Annoskokoja on helppo säätää sen mukaan, onko edelliseltä ruokinnalta jäänyt ruokaa kuppiin vai onko kuppi kenties ollut jo vähän aikaa tyhjänä ja fretti on nälkäinen. Freteillä on myös tarve jemmata ruokansa, joten tyhjä ruokakuppi ei aina tarkoita sitä, että kaikki ruoka olisi syöty. Omistaja oppii äkkiä frettinsä normaalit ruokakätköt ja ne kannattaakin tarkastaa päivittäin. Mahdolliset vanhentuneet ruoat tulisi poistaa ja jos ruokaa on jäänyt isoja määriä jemmattavaksi, kannattaa annoskokoa hieman pienentää. Varsinkin kevään tullessa ruokaa jää helposti paljon yli. Kesällä ruokajemmat myös pilaantuvat selvästi nopeammin kuin talvella. Fretit kestävät kuitenkin yllättävän hyvin ruokia, jotka ovat ihmismittapuulla täysin pilaantuneet, joten siitä ei yleensä ole vaaraa, jos fretti ehtii maistella jemmattuja ruokia.

Hiekkalaatikon sisällön ulkonäkö muuttuu raakaruokinnan myötä. Moni joka vaihtaa kuivaruoasta raakaan, saattaa säikähtää ulosteiden ulkonäköä alkuun. Eri ruoka-aineet vaikuttavat eri tavalla ulosteiden koostumukseen, esimerkiksi jos tipuja on ollut tarjolla, ulosteen seassa on höyheniä. Taas kanankaulojen jäljiltä uloste on hyvin kuivaa ja sisältää paljon luuta. Ulosteen rakenteen ja värin muutoksista ei siis tarvitse huolestua, ellei fretti tunnu olevan jatkuvasti löysällä, tai ulosteen väri muutu vihreäksi, joka on yleensä merkki mahataudista. Mikäli uloste on normaalia löysempää, kannattaa alkuun lisätä lihaisten luiden määrää, ja varmistaa että fretti syö lihat luineen.

Mitä raakaruokinnassa tulisi välttää?

Sianliha ei sovellu fretin raakaruokintaan. Sen sisältämä proteiini on huonosti sulavaa ja rasittaa munuaisia liikaa. Sianliha voi nostaa fretin munuaisarvoja. Nautaa, poroa, peuraa yms. isompia eläimiä tulisi antaa korkeintaan kerran viikossa. Näiden luut ovat liian isoja fretin syötäväksi ja lisäksi liha rasittaa fretin munuaisia, ei kuitenkaan niin paljon kuin sianliha. Kalaa voi antaa kerran viikossa, se sisältää paljon hyviä rasvoja, useammin annettuna kala voi vahvistaa fretin ominaistuoksua ja ulosteiden hajua.

Mistä raakaruokaa voi hankkia?

  • Musti ja Mirri myyvät omaa raakaruokaan keskittyvää sarjaansa nimeltä Maukas
  • Vauhti-Raksu kiertää ympäri Suomen
  • Kennelrehu myös ympäri Suomen
  • Barffinet Tampereella
  • Wanhantuvan ankkala Halikossa
  • Murren Murkina Helsinki, Espoo ja Risiina
  • Lempimuona toimittaa usealle paikkakunnalle
  • Eläinruokatehdas Lemmikki Oy Kuopiossa
  • Koirien liharinki toimittaa usealle paikkakunnalle
  • IceMice toimittaa kokonaisia ruokaeläimiä Matkahuollon kautta ympäri Suomen