Hoito

Yleistä

Fretti, eteenkin pentuna, ei välttämättä pidä kaikista hoitotoimenpiteistä. Niitä kannattaakin harjoitella pennun kanssa alusta saakka, jotta kumpikin, sekä fretti että omistaja tottuu rutiininomaisesti niihin. Yksi hyvä vinkki on pitää nutriplusgeeliä tai muuta herkkua välittömässä läheisyydessä ja tarjota sitä fretille palkinnoksi samalla kun tekee toimenpiteitä tai heti niiden jälkeen.

IMG_18948

Kynsien leikkuu

Fretin kynnet ovat rakenteeltaan vastaavanlaiset kuin koiran. Fretin kynnet tulee leikata 1-3 viikon välein riippuen kynsien kasvutahdista. Kynsiä ei tarvitse pitää ihan lyhyinä, sillä fretille ei tule tassujen virheasentoja pitkistäkään kynsistä kuten koirille. Pitkät kynnet fretillä mahdollistavat paremman kiipeilykyvyn, aiheuttaen usein enemmän päänvaivaa omistajalle. Toisinaan pitkät kynnet saattavat jäädä kankaisiin kiinni ja repeytyä pahasti. Jos fretin kynnet liuskottuvat helposti ja jäävät usein kiinni, kannattaa kynsiä pitää suhteellisen lyhyinä.Takajalkojen kynnet kasvavat huomattavasti hitaammin kuin etutassujen. Takatassujen kynsissä riittää yleensä vain pieni kynnen pään tylpistys, jotta ne eivät olisi niin terävät.

Hermon lähelle ei luonnollisestikaan tule leikata, sillä se on erittäin kivuliasta ja vuotaa helposti paljonkin verta. Jos rimpuilevan fretin kanssa kuitenkin käy vahinko, verenvuoto kynnestä loppuu usein nopeasti ja sitä voi yrittää tyrehdyttää basibact- jauheella tai perunajauholla.

IMG_14646

Korvien puhdistus

Fretin korvakäytäviin kertyy normaalisti tummaa vahaa. Korvia kannattaa putsailla 2-4 viikon välein tai tarpeen mukaan. Korvia ei tule kaivella syvältä topsy-puikolla, koska tällöin on vaarana, että vaikku pakkaantuu tulpaksi syvälle korvakäytävään. Suositeltavampi tapa puhdistaa korvia on käyttää pumputuppoja ja korvan puhdistusainetta, topsy-puikolla voi putsailla ulkokorvan poimuja ja korvakäytävän suulta suurempia vaikkukasoja. Pari tippaa puhdistusainetta voi myös tipauttaa korvakäytävään, hieroa korvaa ja antaa fretin sitten ravistella vaikut ja puhdistusaineet pois. Puhdistusaineena tulee käyttää lemmikeille tarkoitettua korvien puhdistusaineita.

Joskus korvien likaisuuteen saattaa vaikuttaa korvapunkit. Lisätietoa korvapunkeista löydät Terveys-sivulta.

Pesu

Frettiä ei tule pestä säännöllisesti. Varsinkin leikatuilla yksilöillä iho ja turkki saattavat kuivahtaa pesemisen seurauksena. Peseminen lisää ihon talin eritystä, joten mitä enemmän frettiä pesee sen enemmän se tuntuu pesua kaipaavan. Jos taas frettiä ei pestä sen turkki ja iho pysyvät varsin puhtaina itsestään. Fretti kannattaa pestä vain jos se on saanut itsensä sotkettua johonkin tai on osallistumassa näyttelyyn.

Peseminen tulee tehdä seisovassa vedessä. Hanasta lorisevan veden kohina yleensä pelottaa frettiä kovasti. Fretti säikkyy helposti myös liian kylmää vettä. Suhteellisen lämpöinen vesi on fretille mieluisampi kuin viileä. Pesuaineena tulee käyttää vain lemmikeille tarkoitettuja mietoja shampoita. Huolellinen huuhtelu on tärkeää, iho-oireiden välttämiseksi. Kuivaaminen tulee tehdä vedottomassa paikassa, ettei fretti pääse vilustumaan.

Rokotukset

Fretille tulee elämänsä aikana muutamia pakollisia eläinlääkärikäyntejä. Ensimmäinen tulee ennen luovutusikää, kun pentu käy kliinisessä terveystarkastuksessa kasvattajan toimesta.

Seuraavaksi tulee vastaan penikkatauti-rokotus. Rokote-aineena Suomessa käytetään nykyään taas Disteminkiä(aiemmin Febrivac Distiä). Jos pennun emo on rokotettu asianmukaisesti vuosittain, tulee pentu rokotuttaa ensimmäisen kerran 10-14 vko iässä. Tämän jälkeen rokotus uusitaan vuosittain. Aiemmin annettu rokotus on tehoton johtuen emon vasta-aineista ja pentu jouduttaisiin kuitenkin rokottamaan toiseen kertaan 10-14 vko iässä.

Rabies- eli raivotautirokote. Jos fretti ei matkustele Suomen rajojen ulkopuolelle, frettiä ei tarvitse, eikä ole suositeltavaa rokotuttaa rabiesta vastaan. Jos fretti kuitenkin matkustelee Suomen rajojen ulkopuolelle, tarvitsee se rabies-rokotuksen päästäkseen maahan. Rabiesrokotteena freteillä käytetään Suomessa Nobivac Rabies -merkkistä rokoteainetta.
Rokotteen valmistajan suosituksen mukaan fretin pentu tulee rokottaa ensimmäisen kerran 12-16 vko iässä ja seuraavaksi vuoden päästä, jos rokotteen vaikutus on tarpeellista pitää yllä.

IMG_14644

Tarkkailtavia asioita

  • Virkeystaso. Vaikka fretti nukkuu paljon, se on päivän aikana useaan otteeseen hereillä. Varsinkin pentuna useammin ja pidempään. Hereillä ollessaan fretti on valpas ja virkeä. Jos fretti vaikuttaa poikkeuksellisen uneliaalta, eikä sitä saa innostettua kunnolla virkeäksi, vaan se vetäytyy heti nukkumaan ja/tai käsiteltäessä on epäilyttävän väsähtäneen oloinen, on syytä huolestua.
  • Ulosteet. Ulosteita on hyvä tarkkailla päivittäin. Ulosteessa näkyy monenlaisia vinkkejä mahdollisista ongelmista. Esim. freteille yleisiä ongelmia ovat vierasesineet suolistossa sekä erilaiset vatsataudit ja suolistosairaudet. Nämä luonnollisesti näkyvät ruuan läpikulussa.
  • Suu ja hampaat. Fretin suuhun tulee kurkkia tasaisin väliajoin ja tarkastaa hampaat hammaskiven ja katkeamisien, sekä ikenet tulehdusten varalta.

Terveyshaitoista lisää tietoa löydät Terveys-sivulta.